fbpx
Luoteis-Helsingin musiikkiopiston logo
Haku lukuvuodelle 2024–2025 nyt käynnissä!

Esiintymiset

KONSERTIT JA ESIINTYMISMATKAT

LuoMuKanteleet on esiintynyt Helsingissä vuosien varrella sekä isona yhtyeenä lukuisissa omissa konserteissa että pienempinä kokoonpanoina tilauksesta. Lisäksi esiintymisiä on ollut nuorten taidetapahtumissa ja monissa kansanmusiikkitapahtumissa eri puolilla Suomea. Esiintymismatkoja olemme tehneet eri paikkakunnille Suomessa ja myös ulkomaille.

2015

Loiste!-festari – pääkaupunkiseudun nuorten katselmus, kaksi kokoonpanoa maaliskuussa

LuoMuKanteleitten ja liettualaisen Pasagele-yhtyeen “Yhteisin kevätsävelin” -konsertti Marjatta-koululla huhtikuussa

2014

LuoMuKanteleitten oma konsertti “Keveästi kevääseen” huhtikuussa Marjatta-koululla

Esiintymismatka Liettuaan pääsiäisenä, neljä konserttia 16 soittajan kokoonpanolla

Kansanmusiikin juhlakonsertti Kanneltalossa marraskuussa, mukana esiintyjiä Käpylän musiikkiopistosta, musiikkiopiston 30-vuotisjuhlan ohjelmaa

2013

LuoMuKanteleitten kolmannen levyn julkistamiskonsertti Konserttitalo Martinuksessa marraskuussa

Luhmo lavalla Kanneltalossa tammikuussa, kanteleensoittajia esiintymässä, Mitä kuuluu? -konserttisarjaa

LuoMuKanteleitten oma konsertti Yhteisvastuun hyväksi Vanhassa kirkossa maaliskuussa

LuoMuKanteleitten kolmannen levyn äänitys maaliskuussa Laukkoskella

Kansainvälinen kanteleyhtyekilpailu toukokuussa Tampereella, LuoMuKanteleet mukana 18 soittajan ryhmällä

2012

KAMUA! Kanneltalossa, LuoMuKanteleet yhteiskonsertissa Käpylän ja Pakilan musiikkiopistojen kansanmusiikin opiskelijoiden kanssa, Mitä kuuluu? -konserttisarjaa

LoisteWimma – pääkaupunkiseudun katselmus kolmella eri kokoonpanolla

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat 12.-15.7.2012 – kuusi esiintymistä 22 soittajan kokoonpanolla

Marraskuussa 15-vuotisjuhlakonsertti Kanneltalossa

2011

Ylivieskan Kanteleiden vierailu, yhteiskonsertti Marjatta-koululla

Esiintymismatka Latvian Limbaziin kanteleensukuisten soitinten festivaalille

2010

Kemiläisten kanteleensoittajien vierailu, yhteiskonsertti Marjatta-koululla

Luoteis-Helsingin musiikkiopiston 25-vuotisjuhlaviikko

Esiintymismatka Ylivieskaan ja Kalajoelle

Kanteleliiton kevätpäivät Helsingissä

2009

Tuulella, sateellakin -levyn julkistamiskonsertti Kanneltalossa

Nuori soittaa -tapahtuma Kuopiossa

2008

Musiikkioppilaitosten yhteinen rytmimusiikin tapahtuma Pop-jazz konservatoriossa

Esiintymismatka Tornioon ja Raaheen

2007

Nuori kulttuuri Loiste-festivaali

Yhtyeen 10-vuotisjuhlakonsertti Kanneltalossa Helsingissä

2006

Pienyhtyeen kiertue USA:n Mainessa

Aleksin syyssoitto Stoassa Helsingissä

2005

Samuelin poloneesi Valkoisessa salissa Helsingissä

Hollolan nuorisoseuran Suvipolska -konsertti Lahdessa

Luoteis-Helsingin musiikkiopiston 20-vuotisjuhlat

Hullu minä olin -levyn julkistamiskonsertti Kaustisella

2004

Esiintymismatka Saksaan. Konsertit Hampurissa ja Lyypekissä.

Heinolan Heilastelut

2003

Loiste!2003 -tapahtuma

Latvialaisten koklensoittajien vastavierailu

2002

Esiintymismatka Latvian Riikaan

2001

Sinisiiro-produktio Pitäjänmäessä Helsingissä

2000

Musiikkia kansalle valssista tangoon Kanneltalossa Helsingissä

Luoteis-Helsingin musiikkiopiston 15-vuotisjuhlakonsertti

Tanssi- ja laulupitojen pääjuhla Olympiastadionilla Helsingissä

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, Kantele 2000

1999

Aino Acktén huvila, Helsinki

1998

Nuorten taidetapahtuma Helsingissä

Valtakunnallinen Nuorten taidetapahtuma Kuopiossa

KANTELEKILPAILUT

LuoMuKanteleet-yhtyeen soittajat ovat vuosien varrella osallistuneet aktiivisesti valtakunnallisiin kantelekilpailuihin. Menestystä on ollut ja mainetta tullut, sekä ennen kaikkea arvokkaita kokemuksia soittajana ja yhtyeen jäsenenä.

2015

KanteleKimara -katselmus alakouluikäisille Helsingissä huhtikuussa, kolme osallistujaa, osana Kansainvälistä kantelekilpailua

2013

Kansainvälinen kanteleyhtyekilpailu Tampereella, LuoMuKanteleet 18 soittajan ryhmällä mukana

2011

Kansainvälinen kantelekilpailu Helsingissä soolokilpailuna, neljä osallistujaa

2009

Valtakunnallinen kantelekilpailu Tampereella yhtyekilpailuna, viisi yhtyettä

2007

Valtakunnallinen kantelekilpailu Jyväskylässä soolokilpailuna, kaksi osallistujaa

2005

Valtakunnallinen kantelekilpailu Jyväskylässä yhtyekilpailuna, kaksi yhtyettä

2003

Valtakunnallinen kantelekilpailu Jyväskylässä soolokilpailuna, kaksi osallistujaa