Ohjeita musiikkiopistoon pyrkivälle keväällä 2011

1. HAKUAIKA 4.4. - 10.5. 2011
Hakuaika on tältä keväältä mennyt umpeen. Yleiseen soitinvalmennukseen/soitinkaruselliin voi hakea Muskari -hakulomakkeella

2. PÄÄSYKOKEET OVAT 25. - 26.5.2011. Henkilökohtainen pääsykoeaika lähetetään hakijoille hakuajan päätyttyä,
14.5. mennessä hakukaavakkeessa olevaan sähköpostiosoitteeseen. 

  • Musiikkiopiston pääsykokeet kestävät n. 15 minuuttia. Varaa silti aikaa noin tunti ja tule paikan päälle jo hyvissä ajoin.
  • Hakija saa pääsykokeissa tehtäväkseen erilaisia musiikkitehtäviä, mm. taputusrytmien ja lyhyiden melodioiden
    toistamisharjoituksia sekä motorisia ehtäviä
  • Lisäksi hakijan tulee harjoitella joku laulu jo etukäteen kotona, jonka esittää pääsykokeissa
  • Jos hakija on jo soittanut jotain instrumenttia, olisi kiva kuulla myös pieni kappale 
    Hakijan ujous voidaan huomioida pääsykokeessa.

4. Yleiseen soitinvalmennukseen ja soitinkaruselliin pyrkiville EI OLE PÄÄSYKOETTA (Haetaan muskari -hakulomakkeella)
Soitinkaruselliopetus käynnistyy elokuussa, mikäli  on tarpeeksi hakijoita ja saadaan OPH:n hankerahoitus ryhmän perustamiseen.
(Koskee n. 6-8 v. hakijoita, jotka eivät vielä halua valita soitintaan, vaan haluavat tutustua eri soittimiin lukuvuoden aikana).

 5. Mikä on sinun lempisoittimesi?

Hakuvaiheessa kysytään kolmea mieluisinta soitinta, joista ensimmäiseen ensisijaisesti haetaan. Muita mieluisia soitinvaihtoehtoja tarjotaan pääsykokeissa hyväksytyille, jos ensimmäisessä soitinvaihtoehdossa ei vapaudu tarpeeksi oppilaspaikkoja.

Luoteis-Helsingin musiikkiopistossa tarjotaan opetusta seuraavissa instrumenteissa:

Jousisoittimet:

  • Alttoviulu
  • Viulu
  • Sello

Puhallinsoittimet:

  • Huilu
  • Nokkahuilu
  • Pasuuna
  • Klarinetti
  • Trumpetti
Kielisoittimet:
  • Kitara
  • Kansanmusiikkikantele

Kosketinsoittimet:

  • Piano

Lauluyhtyeet (kts. www.laululuyhtye.fi) HUOM:

Laulu / Klassinen (yli 16-v)